sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hilary Mantel: Wolf Hall



Hilary Mantel: Wolf Hall. 2009

Tammikuun kirjamaaksi valikoitui Iso-Britannia, koska päätin kuun alussa taipaleeni Hilary Mantelin järkäleen Wolf Hallin kanssa. Viivyin kirjan parissa useamman kuukauden, mutta viimeisen puolikkaan luin joulunpyhien ja tammikuun alkupäivien aikana. Luin välissä monta muutakin kirjaa, mutta Wolf Hallin pariin oli aina helppo palata ja tempautua mukaan tapahtumiin siitä, mihin ne olivat viimelukemalla jääneet.

Luin kirjan englanniksi, koska en halunnut menettää piiruakaan Hilary Mantelin loistokkaan kauniista kielestä. Kirjan lukemiseen kuluikin osittain juuri siitä syytä niin kauan aikaa, että lauseita piti "makustella" ja palata ihastelemaan ne jo ohitettuaankin. Mantelin tyyli käyttää niin päähenkilöstään Thomas Cromwellista kuin kirjan lukuisista muistakin miespuolisista henkilöhahmoista pelkistettyä "hän" -viittausta vaati niinikään tekstissä viipyilemistä ja dialogien uudelleenlukemista, että sai selville kuka puhui ja mitä. Tämä kaikki kuulostaa kovin raskaalta, mutta se ei tuntunut siltä, koska kieli ja rakenne olivat niin kauniita, että niistä saattoi aidosti nauttia yhtenä kirjan pääelementtinä.

Olen lukenut paljon muutakin Henrik VIII:n elämään ja hoviin liittyen (mm. yllättävän hyvän Philippa Gregoryn The other Boleyn girlin) ja katsonut Tudors -tv-sarjan kokonaisuudessaan läpi, mutta silti henkilökavalkadissa oli haastetta. Mantelin kuvaus tudorhovista vaikutti realistiselta ja kaunistelemattomalta ja Cromwellista rakentui ehjä kuva kunnianhimoisena miehenä vahvuuksineen ja puutteineen. Todellisuudessakin Thomas Cromwellin nousu ryysyistä kuninkaan luottomieheksi ja koko valtakunnan johtoon on niin uskomaton tarina, että mikä tahansa fiktiivinenkin tarina kalpenisi sille. Ja vaikka tuntisikin tarinan tapahtumat pääpiirteittäin, kirja vetää vastustamattomasti otteeseensa lukuisilla herkullisilla vähemmän tunnetuilla yksityiskohdillaan.

Mielestäni upea teos ja aion pian tarttua trilogian toiseen osaan, Bring up the bodiesiin!

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway



Virginia Woolf: Mrs. Dalloway. 1925

Luin vuoden ensimmäisenä klassikkonani Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn. En ole aikaisemmin lukenut mitään Woolfilta, mutta tämän teoksen myötä kiinnostukseni heräsi ja tulen varmasti jatkamaan kirjailijan parissa.

Mrs. Dalloway on yhdenpäivänromaani ja tekstin rakenne ajatustenvirtaa. Se tekee kirjasta toisaalta mielenkiintoisen tekstuaalisesti, toisaalta alkuun hieman raskaslukuisen. Tarina kuitenkin veti imuunsa välittömästi ja aloin jännittää henkilöhahmojen kohtaloita ja päivän päätöstä jo ensihetkistä alkaen. Clarissa oli hurmaava päähenkilönä ja hänen epäonninen rakkaustarinansa Peterin kanssa kosketti. Hulluuteen vajoavan Septimuksen tarinan tiesi lähestyvän loppuaan, mutta jännitys lopputuloksesta säilyi. Kirjan ympäristö, Lontoo aikalaisnäkökulmastaan, asetti viehättävät puitteet tarinalle.

Kääntäjäopiskelijana huomasin suomennoksen alussa joitakin suoranaisia käännösvirheitä ja kohtia, joissa alkuteksti paistoi läpi rakenteineen tai sanavalintoineen ja mietin jo hetken siirtyväni alkuperäiskieliseen versioon. Suomennos oli kuitenkin kokonaisuudessaan kaunista ja soljuvaa kieltä ja sai minut pääosin unohtamaan lukevani käännöstä. Kaiken kaikkiaan uskon, että suomennos lopulta tavoitti alkuteoksen tekstuurin hyvin.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Helena Waris: Talviverinen



Helena Waris: Talviverinen. Otava, 2013

Tammikuun kotimaisena luin uunituoreen Helena Wariksen fantasiatrilogian kolmannen osan Talviverinen. Olen lukenut myös sarjan aiemmat osat Uniin piirretyn polun sekä Sudenlapset. Luen fantasiaa verrattain vähän, vaikka Taru Sormusten Herrasta onkin mielestäni yksi kaikkien aikojen teoksista. Olen kuitenkin pitänyt suomalaista mytologiaa ja fantasiaelementtejä yhdistelevistä kirjoista kuten Mila Teräksen Pimeän taivaan killasta ja Jenny Kangasvuon Sudenverestä.

Pari vuotta sitten lukemani Uniin piirretty polku teki minuun suuren vaikutuksen. Kieli ja tunnelma olivat suomalaisista mytologioista ammentavia ja fantasiaelementit tuntuivat luontevasti kuuluvan tähän maailmaan. En pitänyt Sudenlapsista enää ihan niin paljon, mutta tartuin innoissani Talviveriseen heti, kun se tuli ulottuvilleni.

En omista trilogian aiempia osia ja jännitin alkua lukiessani, muistaisinko riittävästi jo tapahtuneista asioista ja henkilöistä pystyäkseni nivomaan tarinan yhteen, loppuhuipennukseensa. Kirja toimi kuitenkin hyvin myös yksittäisenä tarinana ja yllätyksekseni sijoittuikin aikaan ennen kahta sarjan aiempaa osaa päättäen lopussa niidenkin tarinat. Nautin edelleen Wariksen kauniista kielestä ja taustalla vaikuttavasta mytologiasta, vaikka tarina olikin hyvin tummasävyinen. Päähenkilö Troi ei ollut helpoimpia samaistuttavia hahmoja sarjasta ja huomasin välillä kyseenalaistavani hänen tekojaan ja ratkaisujaan. Sarjan päätöskohtauksesta pidin, joskin toivoin, että olisin muistanut paremmin trilogian aiemmat osat. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpo päätös hienolle ja ansaitusti palkitulle kotimaiselle fantasiasarjalle!