sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Maria Duenas: Ommelten välinen aika

 
Maria Duenas: Ommelten välinen aika (El tiempo entre costuras, 2009). WSOY, 2013

Esikoisteos Ommelten välinen aika nosti espanjalaisen Maria Duenasin omassa maassaan välittömästi valokeilaan. Uunituore suomennos tuntui käteen hieman järkälemaiselta yli kuudellasadalla sivullaan, mutta takakannen teksti lempeästi lupaili vetävää lukuromaania.

Ommelten välinen aika kertoo ompelijatar Sira Quirogan jännittävistä vaiheista Espanjan sisällissodan ja toisen maailmansodan myllerryksissä. Kirjan alussa nuori Sira rakastuu huijariin, joka hylkää hänet rahattomana Espanjan siirtomaa-alueelle Pohjois-Marokkoon. Siellä sisuuntunut Sira rakentaa itselleen uuden elämän ja seuraa sisällissodan melskeitä sen kulisseista. Toiseen maailmansotaan astuttaessa Sira on luonut perustamansa ompelimon asiakkaista itselleen ystäväverkoston, jonka kautta hän päätyy takaisin manner-Espanjaan ja vakoilemaan saksalaisia Britannian MI6:n laskuun.

Kuvailisin itsekin Duenasin teosta historialliseksi lukuromaaniksi. Sari Selanderin ansiokkaasti kääntämä teksti on vetävää ja nopealukuista, mutta sekä juoni että luettavuus tuntuvat olevan alisteisia historialliselle kerronnalle. Kirjaa lukiessani en voinut olla pohtimatta, oliko sen historiallinen kehys luotu ensin ja sitten istutettu välillä hyvin uskomattomatkin juonenkäänteet tuon kehyksen päälle. Historiavetoisuutta korostivat myös alkuun hieman oppimattoman Siran valistaminen historiallisilla yksityiskohdilla sekä joidenkin kirjan henkilöiden aika ajoittainen puhkeaminen esitelmöimään erinäisistä aiheista.

Hieman päälleliimatusta historiavetoisuudestaan huolimatta Ommelten välinen aika veti juonellisesti mukaansa ja sai kiinnostumaan Siran kohtalosta. Historiallinen kehys toi tarinalle syvyyttä. Kun pääsin yli esitelmöivän tyylin herättämästä ärsytyksestä, vähän tuntemattomammaksi jäänyt Espanjan historiakin alkoi kiinnostaa!



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Gustave Flaubert: Rouva Bovary


Gustave Flaubert: Rouva Bovary (Madame Bovary, 1856). WSOY, 2005



Maaliskuun klassikona luin ranskalaista realismia edustavan Rouva Bovaryn. Tiesin kirjan kohahduttaneen aikanaan paitsi asettamalla naisen päähenkilökseen myös tarkastelemalla avioliiton ulkopuolisia rakkaussuhteita ensimmäistä kertaa objektiivisesti ja tuomitsematta.

Emma Bovary ei tyydy tavanomaiseen elämään lääkärimiehensä rinnalla pikkukaupungin hiljaisuudessa, vaan haaveilee Rouenin ja Pariisin kaltaisten suurkaupunkien humusta. Pitkän empimisen jälkeen hän antautuu jännittäviin rakkaussuhteisiin muiden miesten kanssa ja pääsee nauttimaan siinä sivussa jopa kaupungin viihdytyksistä. Miehet eivät kuitenkaan pysty vastaamaan Emman intohimoon hänen toivomallaan tavalla ja Emman haaveet romahtavat törmätessään näin kohtalokkaasti kovan todellisuuden kanssa.

Onnellinen hän ei yhtä kaikki ollut, ei nyt, ei milloinkaan! Mistä oikein johtui tämä elämän riittämättömyys, tämä että kaikki heti turmeltui hänen lähellään..?

Aikalaisissaan pahennusta ymmärrettävästi herättänyt Emma näyttäytyy 2000-luvun lukijalle - joskin äärimmäisen itseriittoisena ja neuroottisena - aika ymmärrettävänä hahmona. Tästä syystä kontekstin unohtavalle nykylukijalle kirja voi tuntua hieman puuduttavalta hapuilulta, vaikka Anna-Maija Viitasen käännös tekeekin oikeutta Flaubertin kauniisti maalailevalle kielelle. Emman ahdistus onnistuu silti koskettamaan - hän on vankina miesten ohjastamassa maailmassa ja loppujen lopuksi kykenemätön vaikuttamaan kohtaloonsa. Päähenkilöstatuksesta huolimatta jopa Emman miessuhteiden mukaisesti jaetun kirjan rakenne on häntä vastaan.

Rouva Bovary ei ole klassikoista nopealukuisimpia, mutta se herättää ajatuksia. Kenenpä sisällä ei olisi kaipuuta mahdottomilta tuntuviin asioihin? Toisin kuin Emma-paran kohdalla nykymaailma tarjoaa puitteet toteuttaa useimmat haaveista, joten rohkeasti vain päin pilvilinnoja!