Hilary Mantel: Wolf Hall. 2009
Tammikuun kirjamaaksi valikoitui Iso-Britannia, koska päätin kuun alussa taipaleeni Hilary Mantelin järkäleen Wolf Hallin kanssa. Viivyin kirjan parissa useamman kuukauden, mutta viimeisen puolikkaan luin joulunpyhien ja tammikuun alkupäivien aikana. Luin välissä monta muutakin kirjaa, mutta Wolf Hallin pariin oli aina helppo palata ja tempautua mukaan tapahtumiin siitä, mihin ne olivat viimelukemalla jääneet.
Luin kirjan englanniksi, koska en halunnut menettää piiruakaan Hilary Mantelin loistokkaan kauniista kielestä. Kirjan lukemiseen kuluikin osittain juuri siitä syytä niin kauan aikaa, että lauseita piti "makustella" ja palata ihastelemaan ne jo ohitettuaankin. Mantelin tyyli käyttää niin päähenkilöstään Thomas Cromwellista kuin kirjan lukuisista muistakin miespuolisista henkilöhahmoista pelkistettyä "hän" -viittausta vaati niinikään tekstissä viipyilemistä ja dialogien uudelleenlukemista, että sai selville kuka puhui ja mitä. Tämä kaikki kuulostaa kovin raskaalta, mutta se ei tuntunut siltä, koska kieli ja rakenne olivat niin kauniita, että niistä saattoi aidosti nauttia yhtenä kirjan pääelementtinä.
Olen lukenut paljon muutakin Henrik VIII:n elämään ja hoviin liittyen (mm. yllättävän hyvän Philippa Gregoryn The other Boleyn girlin) ja katsonut Tudors -tv-sarjan kokonaisuudessaan läpi, mutta silti henkilökavalkadissa oli haastetta. Mantelin kuvaus tudorhovista vaikutti realistiselta ja kaunistelemattomalta ja Cromwellista rakentui ehjä kuva kunnianhimoisena miehenä vahvuuksineen ja puutteineen. Todellisuudessakin Thomas Cromwellin nousu ryysyistä kuninkaan luottomieheksi ja koko valtakunnan johtoon on niin uskomaton tarina, että mikä tahansa fiktiivinenkin tarina kalpenisi sille. Ja vaikka tuntisikin tarinan tapahtumat pääpiirteittäin, kirja vetää vastustamattomasti otteeseensa lukuisilla herkullisilla vähemmän tunnetuilla yksityiskohdillaan.
Mielestäni upea teos ja aion pian tarttua trilogian toiseen osaan, Bring up the bodiesiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti